tiistai 18. joulukuuta 2012

Kilokatsaus

Minä en usko laihduttamiseen. Ja painoindeksin kyttääminen on minusta vihoviimeistä humpuukia. Se mihin uskon, on terveelliset elämäntavat ja terveellinen ruokavalio, eikä niillä kummallakaan ole välttämättä mitään tekemistä laihduttamisen tai painoindeksin kanssa.

Koska kuitenkin tällä hetkellä olen julkisen terveydenhoiton armoilla, joudun kaiketi myöntämään, että laihdutan saadakseni painoindeksin pienemmäksi. Siitä syystä tein tuonne sivupalkkiin Kilokatsaus-sivun, jonne voin merkitä edistymisen kutakuinkin kerran viikossa. Kutakuinkin siitä syystä, että esim. viikon päästä en ole oman vaakani äärellä eikä vieraalla vaa'alla ole järkeä käydä. Sen verran niissä tuntuu heittoa olevan. Mutta kutakuinkin kerran viikossa.

Seuraamme jännityksellä, miten joulu vaikuttaa tähän rojektiin.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Päivän vauva

Kymmenen vuotta nuorempi kaverini on saanut tänään vauvan. Kuten Facebook ystävällisesti kertoi. Pienehkö yllätys, koska henkilö on tähän asti viettänyt varsin railakasta (opiskelija)elämää ja olisi todennäköisesti viimeisenä sillä listalla, jonka uskoisin aivan lähiaikoina lisääntyvän.

Olen ilkeä, mutta sana "vahinko" nousee mieleen.

Vahinko. Niitähän sattuu.
Mutta tarkoituksella ei vaan tärppää.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Ensimmäinen käynti lapsettomuusklinikalla

Mitään vikaa ei lääkärin mukaan meissä kummassakaan ole, jos ei minun ylipainoani oteta huomioon. Helmikuussa olisi joka tapauksessa tarkoitus tehdä ensimmäinen inseminaatio. Siiheksi pitäisi kaiketi painoa joka tapauksessa saada jonkun verran pois.

Lääkäri oli ystävällinen ja oli kovasti toiveikas. Kellään ei tuntunut olevan kiire ja moneen kertaan tiedusteltiin, onko meillä vielä kysyttävää. Eipä juuri ollut, sen verran selkeältä homma vaikuttaa. Nyt vain Clomifen-resepti sellaiseen talteen, että sen löytää vielä helmikuussakin.

Siinäpä se ensivisiitin saldo pääpiirteittäin.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Nyt se on päätetty

Huomenna menemme keskussairaalan lapsettomuusklinikalle.
Etukäteen piti täytellä kasa lappusia. Joku hedelmällisyyteen liittyvä elämänlaatukysely.
Yksi kysymys oli:
"Koetko surua ja/tai menetystä, koska et voi saada lasta (tai lapsia)?"

Ai joko se nyt on päätetty, etten voi? Kiva kun kerroitte.

Jätin muuten vastaamatta siihen kysymykseen.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Paha ihminen

Lapsettomuus saa aikaan ihmeellisiä asioita. Tai niitä ihmeellisiä asioita löytää itsestään. Löytää ikäviä piirteitä, häijyjä ja jopa pahansuopia.

Sitä toivoo, ettei kukaan kysy perheenperustamissuunnitelmista, mutta samalla toisinaan provosoi ihmisiä tekemään niin, että voi "oikeutetusti" tiuskia.

Huomaa, ettei aina jaksa millään ymmärtää sekundaarisesti lapsettomia. Sillä mikä oikeus on ihmisellä valittaa, jos hänellä jo on lapsi tai useampikin.

Tajuaa inhoavansa joitakin niistä ihmisistä, jotka ovat lapsen onnistuneet saamaan. Niitä, jotka saavat vahingossa, e-pillereiden ja kondomien läpi. Niitä, jotka ovat typeriä ja yksinkertaisia, sikiävät silkasta miehen katseesta ja hylkäävät lapsensa, eivät jaksa ja osaa niitä kasvattaa. Saavat lapsen niin nuorena, etteivät vielä ymmärrä elämästäkään yhtään mitään.

Pelästyy toivoessaan edes keskenmenoon päättyvää raskautta, koska silloin tietäisi voivansa tulla raskaaksi.

Inhoaa ihmisiä, joiden elämään ei mahdu muuta kuin lapsi ja inhoaa ihmisiä, joilla on lapsi josta ne eivät välitä.


Mutta onneksi suurin osa päivistä on sellaisia, ettei tämä musta myrkky nouse pintaan.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Vielä muutama viikko

Parin viikon päästä menemme ensimmäistä kertaa lapsettomuuspoliklinikalle. Lähete sinne lähti gynekologilta lokakuun alussa ja kuvittelin, ettei me nyt ennen joulua mihinkään päästä. Mutta olipa kerrankin nopeaa toimintaa.

Olen jo aikoja sitten täyttänyt esitietokupongit. Tai ainakin niiltä osin kun kykenin, sillä osa kysymyksistä oli tällaisen pilkunviilaajan mielestä niin asenteellisia, etten suostunut niihin vastaamaan yksinkertaisella ruksailuasteikolla.

Eniten jännittää se, kuinka paljon saan kuulla sanomista painostani. En ole yrittänyt laihduttaa, mutta olen yrittänyt elää terveellisesti, mikä on minusta tärkeämpää. Painoni on kuitenkin painoindeksin mukaan liian korkealla ja tiedän, että sitä indeksiä siellä tuijotetaan varmasti turhankin tiukasti. Siitä on nyt kuutisen vuotta kun ex-miehen kanssa yritimme lisääntyä. Ei se onnistunut silloinkaan (ja pakko sanoa että hyvä niin), vaikka painoin kolmisenkymmentä kiloa vähemmän.
Sillä tuskin kuitenkaan on mitään merkitystä tässä tilanteessa.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ei vikaa

Spermanäytteen jotkin arvot ovat viitearvojen alarajoilla, mutta mitään varsinaista vikaa ei sieltä löydy. Niin kuin ei minustakaan toistaiseksi. Gynekologi antoi oppaan hedelmöityshoidoista ja tekee lähetteen keskussairaalaan. Sitten vain odotellaan vastaanottoaikaa sinne.

perjantai 3. elokuuta 2012

Liian vaikeeta se on

Opinko milloinkaan lukemaan ovulaatiotestiä?

Pitäisi olla kaksi viivaa, yhtä tummat tai toinen tummempi kuin toinen. Onko se toinen nyt varmasti yhtä tumma? Entä jos ei ole, eikö silloin ole vielä oikea hetki? Tai mitä jos se on melkein ja puoli vuorokautta myöhemmin uudessa testissä toinen viiva onkin kadonnut taas kokonaan?

Testaanko puolen päivän välein vai riittääkö aamuisin?
Mitä jos mies ei millään jaksakaan juuri silloin, kun itse luulee että olisi sopivin hetki (ja ovulaatiotestissä on kaksi viivaa, jotka ehkä ovat yhtä tummia tai eivät ehkä ihan kuitenkaan, mutta kun parempaakaan ei ole vielä saanut)? Pitääkö jaksaa olla ystävällinen vai saako huomauttaa, että taas meni tämäkin kuukausi hukkaan, kun edellisestä kerrasta on jo viisi vuorokautta?

Kaupan kassalla

Välillä häkeltyy omia ostoksiaankin.
Tänään ladoin kassahihnalle mustat pitsialusvaatteet, siideriä ja ovulaatiotestin.

Onneksi en mennyt sille kassalle, jossa tiskin takana oli nuori poika.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ne on toisia aineita mistä tämmöiset koostuu

Yhtä asiaa minä odotan ennen kaikkea siitä, jos joskus saan lapsen.

Ei, en sitä että näkisin mieheni pitelevän pienokaista suurilla kourillaan. Enkä sitä, että kuulisin jonkun kutsuvan itseäni äidiksi. Enkä sitä, että tuntisin kuuluvani johonkin suurempaan vuosisataiseen ihmiskunnan jatkumoon.

Odotan sitä, että joku sanoisi lapselleni ne maagiset sanat "ei tämä sovi tytölle/pojalle".

Odotan, että tyttäreni haluaisi leikkiä traktorilla tai rakentaa isänsä kanssa puumajan.
Odotan, että poikani tahtoisi pukeutua prinsessaksi ja kasvattaa pitkät hiukset.
Ja ennen kaikkea odotan sitä, että joku vanhakantainen kurppa tulisi lapselleni sanomaan ettei se käy, koska se ei vaan käy koska hänen sukupuolensa on väärä siihen mitä hän tahtoo.

Aiheesta oikein hyvin kirjoitti Elina Hirvonen.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Sitten kun olen aikuinen

Joskus tajuan miettiväni, että olisi kiva saada lapsia. Että sitten kun olen aikuinen ja tarpeeksi vanha, niin se voisi olla oikein kivaa.

Sitten muistan, että nythän minä jo olen.
Vai olenko sittenkään? Olenko aikuinen vasta sitten, kun minulla on lapsi? Entä jos ei koskaan olekaan?

Ja jos jotain inhoan, niin juuri tuollaista stereotypistä ajattelua, että ihminen on valmis vasta sitten kun on omakotitalo, koira, auto ja kaksi lasta.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Jäähyväiset ystäville?

Miten aikuisena hankitaan ystäviä vieraalta paikkakunnalta? Miten tutustua puolison ystävien puolisoihin, kun on se yksi asia, joka meidät niin täydellisesti erottaa? Mitä sitten kun/jos kaikilla omilla ystävilläni on lapsia?

Tuntuu, että aikuisena kaikki uusien kontaktien luominen tapahtuu lasten kautta. Äidit tutustuvat hiekkalaatikon reunalla toisiinsa. Tai vanhempainilloissa tai mitä näitä nyt onkaan. Mutta entäs kun onkin liian sitoutunut jaksaakseen lähteä sinkkujen kanssa baariin ja perheellisten mielestä olet epäkiinnostava, koska et osaa puhua lapsista tai ole niistä pohjattoman kiinnostunut?

Ei pitäisi valittaa. Sillä kyllä minulla on hyviä ystäviä, lapsilla ja ilman.
Mutta ei tässä kaupungissa.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Laihduta itte

Pitäisi laihduttaa, sanoi lääkäri.
Ei se laihemmuus kyllä auttanut edelliselläkään kerralla, vaikka olihan silloin eri mies eikä mitään tosissaan yritettykään.

Mutta jos minä nyt olen kutakuinkin sinut oman painoni kanssa, vaikka tiedänkin sitä olevan vähän liikaa helppoon vaatteiden ostamiseen nähden ja todella paljon liikaa länsimaiseen kauneuskäsitykseen nähden, niin onhan se aika vaikeaa.

Koska tässä tilanteessa se laihduttaminen tarkoittaa sitä, että ajattelen laihduttavani lisääntymisen vuoksi. Ja jos ajattelen laihduttamista 24/7, niin silloin ajattelen myös lisääntymistä 24/7. Ja sitä ettei se ole onnistunut.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Positiivisuudella positiiviseksi

Mitä jos vaan päättäisi, että nyt se onnistuu? Että tällä kerralla, tämän kuukautiskierron aikana, näistä yhdynnöistä se vihdoin alkaa. Ajattelisi korostetun positiivisesti. Etsisi jonkun kivan vauvanutun ohjeen ja alkaisi neuloa sitä. Suunnittelisi paikan vauvan sängylle. Valmistautuisi henkisesti siihen, että nyt, ihan kohta, aivan juuri olen raskaana. Unohtaisi sen ajatuksen, joka on koko tämän pitkän ajan ollut takaraivossa. Ei tästä mitään tule kuitenkaan. 

Harmi vaan että se on totta.
Se, että pessimisti ei pety.

Ainakaan ihan niin paljoa.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kaikki maailman lapset

Lomamatkalla tapasimme kolmevuotista kummilasta. Pelasimme palloa, kävimme leikkipuistossa, katsoimme kun hän maalasi taulua ja minä luin hänelle iltasadun.

Tapasin entisen työkaverin jolla on vajaa puolen vuoden ikäinen lapsi. Oikein hurmaava tyyppi, joka innoissaan esitteli vastaoppimiaan taitoja.

Olimme lapsenvahtina kahdelle vähän vanhemmalle, joiden kanssa pelasimme lautapelejä ja katsoimme telkkaria. Jotenkin onnistuimme paimentamaan heidät unten maillekin.

Kertaakaan, ei kertaakaan, näissä tilanteissa minulle ole tullut tunnetta siitä, että voi kunpa. Että olisipa tämä lapsukainen tässä minun omani tai että olisipa minulla kotona tällainen samanlainen. Olisipa tämä rattaissa saippuakuplia puhalteleva ihmistaimi minun ja Mr. Eavesin aikaansaannosta.

Ei koskaan. Ei kertaakaan.

Tutut lapset eivät vaivaa minua pätkän vertaa. He eivät saa minua tuntemaan surua siitä, että minulla ei ole omaa lasta. Entä vieraat sitten? Ne mukulat, joita näkee kaupungilla, leikkipuistoissa, kauppojen liukuportaissa törmäilemässä ja huutamassa. Ei. Niitä kohtaan tunnen vielä vähemmän lämpimiä tunteita. Suurin osa vieraista lapsista vain ärsyttää minua.

Onko se jokin suojautumiskeino? Onko minussa jokin vika, kun en intoilekaan kaikista muista lapsista, vaikka haluankin oman? Pitäisikö minun? Saanko haluta omaa lasta ilman, että innostun ja lässytän kaikkien muiden lapsista?

Enemmän koen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi raskaana olevat naiset.
Olkoon se miten epäreilua tahansa.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Lapsettomuuslääketieteen perusopinnot

Tähän kevääseen on kuulunut kaikenlaista. Sellaista, mikä on saanut lisääntymisajatukset taka-alalle. Paikkoja ja tapahtumia ja ihmisiä ja muuta sellaista, mistä johtuen sain vasta viime perjantaina käytyä verikokeissa, joihin sain lähetteen tammikuussa. Tai keväällä niissä piti vasta käydäkin, mutta silti hiukan venähti.

Huomenna mennään gynekologille kuulemaan tuloksia. Prolaktiinista ja klamydiasta ja tippurista. Kaksi jälkimmäistä ilmeisesti voivat aiheuttaa lapsettomuutta. Ja googlen mukaan myös kohonnut prolaktiinituotanto. Tai joku.

En minä niistä mitään ymmärrä.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Kevätflunssa, mene jo pois!

Eavesin perheen väkiluku on edelleen kaksi. Tällä hetkellä nämä kaksi ovat tosin päättäneet yrittää päästä eroon ylimääräisestä läskistä, jota on valitettavasti kertynyt kiloittain. Mr. Eaves lienee tällä hetkellä paremmassa kunnossa, sillä minua on useamman viikon vaivannut inhottava flunssa. Että lenkkeile siinä sitten.

Jos ei tämäkään auta, pitänee palata lääketieteen pariin.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Mitä se sulle kuuluu?

Olin tammikuun ja osan helmikuustakin tipattomalla. Osin ihan muuten vaan ja osin siksi, että ajattelin sen ehkä edesauttavan lisääntymisasiassa.

Eräissä juhlissa vieressäni istunut kolmen lapsen äiti koki asiakseen tiedustella syytä tilaamiini alkoholittomiin juomiin. Harmittaa edelleen, että kiltisi kerroin tipattoman tammikuun olevan kesken. Enkä esimerkiksi todennut, että kiitos vaan, kaikki läski on omaani.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Hate leads to suffering

Joinakin päivinä vihaan kaikkia ihmisiä, joilla on lapsia. Erityisesti sellaisia, jotka puhuvat lisääntymisestä lapsen hankkimisena. Niinkuin lapsi olisi jotain, joka haetaan kaupasta kun itselle sattuu sopimaan. Ja vielä erityisemmin sellaisia, joille se lapsi tulee kun kerran jättää ehkäisyn pois. Oho, hups. Nyt kävi näin.

Joo. Tiedän ettei lisääntymisen helppous ole kenenkään vika. Niinkuin ei sen vaikeuskaan.

Mutta aina ei jaksa olla rationaalinen.

torstai 23. helmikuuta 2012

Miten raskaaksi tullaan?

Välillä sitä aina miettii minkälaisia poppakonsteja se raskautuminen oikein mahtaisi edellyttää.

Pitääkö syödä tiettyjä vitamiineja? Muistettava hammaslääkärissä sanoa, että saatan olla raskaana, että saa vaarattomampaa puudutusainetta? Pitääkö flunssassa syödä sikiöturvallisia särkylääkkeitä? Onko jätettävä viikonloppuisin saunasiiderit juomatta?

Onko elettävä koko ajan niinkuin olisi raskaana?

Vaikka mieluummin eläisi ihan niinkuin ennenkin ja olisi sen suuremmin ajattelematta asiaa. Jos se vaikka auttaisi. Sillä eikö siinäkin ole jo ihan tarpeeksi muistutusta, kun tietää milloin ovulaatio tapahtuu ja huomaa menkkojen alkaneen.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ihan kiva

En juurikaan lueskele lapsettomuusblogeja, -lehtijuttuja tai katsele aiheeseen liittyviä ohjelmia. Varmaankin siksi, ettei alkaisi niin paljon masentaa. Mutta toisinaan erehdyn ja sen jälkeen alan aina miettiä, olenko ihan vääränlainen vauvahaaveksuja.

Sillä ensinnäkin, en halua vauvaa, vaan lapsen. En puhu tapaamilleni vauvoille vauvakieltä. En edes mene pehmopäiseksi joutuessani vauvan tai lapsen kanssa samaan tilaan. Naiset, joille niin käy, ovat minusta hyvin pelottavia. No okei, jos vauva on hassunnäköinen (mitä ei tietysti sen vanhemmille voi sanoa), silloin pidän niistä. Pikkulapsista yleisesti ottaen en suuremmin edes välitä, enemmistö on lähinnä rasittavia. Teinejä en jaksa ollenkaan, mutta tuskin kukaan muukaan.

Kokonaisuutena lapset ovat siis ihan kivoja. Siitä huolimatta oma sellainen olisi enemmänkin kuin ihan kiva.