torstai 18. marraskuuta 2010

Väärää kieltä

Eksyin illalla Vauva-lehden keskustelupalstalle. Luin sitä hetken ja olin ymmälläni. En tajunnut puoliakaan siitä, mitä siellä kirjoitettiin. Oli kummia lyhenteitä ja outoja sanoja, jotka kyllä muistuttivat suomea, mutta en silti tajunnut niitä.

Lisäksi huomasin, että etenemme kai ihan väärin. Keskustelupalstan perusteella vaikutti siltä, että ensin pitäisi päättää missä kuussa haluaisi lapsen syntyvän. Siitä pitäisi sitten laskea taakse päin ja aloittaa yrittäminen. Vähän niin kuin olympialaisiin valmistautuminen. Kisat ovat heinäkuussa, joten valmistautuminen aloitetaan marraskuussa, että sitten ollaan parhaassa mahdollisessa suorituskunnossa.

Onneksi Mies totesi, että emmehän me yritä mitään. Me vain olemme niin kuin ennenkin. Tosin ilman pieniä kumisia lisäkkeitä.