maanantai 18. helmikuuta 2013

Ensimmäinen inseminaatio

Mies kävi aamulla hoitamassa oman osuutensa ja puolen päivän maissa menimme sairaalalle uudestaan. Aika oli puoli tuntia myöhässä, joten ehdin syödä kahviossa "inseminaatioleivoksen". Aattelin, että olen sellaisen ehkä ansainnut.

Itse operaatiossa ei mennyt pitkään, riisuminen ja pukeminen veivät melkeinpä eniten aikaa ja kymmenessä minuutissa olimme ulkona toimenpidehuoneesta. Yksityiskohdat (esim. munarakkuloiden koko ja määrä) menivät hiukan ohi, sen verran sentään muistan, että paikalla olleen kätilön mukaan sperma oli oikein hyvää. Läksiäisiksi mahaan iskettiin Pregnyl-piikki, jonka irrottaa munasolun, ja se lieni homman kivuliain vaihe.

Kotona vaivuin "koomaan". Nukuin sohvalla kaksi tuntia enkä herätessä tahtonut saada silmiä millään auki. Oli jotenkin hirvittävän tuskaisaa saada itsensä hereille ja toimintakykyiseksi, eikä se ole vieläkään oikein onnistunut. Vatsaa nipistelee hetkittäin ja se tuntuu muutenkin hiukan kummalta.

Osa minusta haluaisi kuvitella, että siellä ne siittiöt ja munarakkulat iloisesti kohtaavat ja yhtyvät. Osa taas läimäyttää mojovan litsarin jokaisen positiivisen ajatuksen jälkeen ja toteaa hyytävästi, että jos operaation onnistumisprosentti on 10-15, niin ei ehkä ihan vielä kannata lähteä vauvanvaatteita ostelemaan. Puolet minusta laskeskelee, milloin lapsonen syntyisi ja miten uudesta ihmistaimesta pitäisi sukulaisille ja kylännaisille kertoa; etsii netistä inseminaatio-onnistumistarinoita. Puolet taas muistuttaa siitä kymmenestä prosentista, muistuttaa ettei kannata vielä innostua, menkat alkavat kuitenkin; parempi vain henkisesti valmistautua rankempiin hoitoihin.

Mutta siitä olen itseni kanssa täysin yhtä mieltä, että kaksi viikkoa on julmetun pitkä aika odottaa. Eikö sitä raskaustestiä voisi tehdä jo huomenna?

perjantai 15. helmikuuta 2013

Kilokatsaus II

Laihduttamisvastaisen ihmisen vaaka sanoo hänen ohentuneen kahdessa kuukaudessa 5,1 kiloa. (Ja viidessä kuukaudessa 7,5 kiloa.)

Kai tällä nyt saa jo jotain päähäntaputusta klinikallakin?


p.s. Metodistani kiinnostuneille tiedoksi, että se on ollut huisin vaativa ja uhrauksia edellyttävä (as if...): ei juurikaan lisättyä liikuntaa, mutta sitäkin varmemmin kermaa, rasvaa ja suklaata. Pienemmältä lautaselta.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Amulettini mun

Yksi rakkaimmista ystävistäni on toiminut onnenamulettinani ja suunnannäyttäjänäni viimeiset vuodet. Nyt hänen tehonsa on todellisessa testissä.

Joitakin vuosia sitten ystäväni erosi paskasta parisuhteesta.
Jokin aika myöhemmin minä erosin omasta paskasta parisuhteestani.

Ystäväni tapasi uuden ihanan miehen.
Jokin aika myöhemmin minä tapasin uuden ihanan miehen.

Ystäväni muutti ihanan miehen luo uuteen kaupunkiin.
Jokin aika myöhemmin minä muutin oman ihanan mieheni luo uuteen kaupunkiin.

Ystäväni avioitui ihanan miehen kanssa.
Jokin aika myöhemmin minä avioiduin oman ihanan mieheni kanssa.

Ystäväni tuli raskaaksi.
Jokin aika myöhemmin... niin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hankala asiakas

Helmikuu vihdoin koitti, samoin kardinaalin vierailu. Pääsin siis lopultakin soittamaan klinikalle ja varaamaan aikaa inseminaatiota edeltävään ultraäänitutkimukseen. Tarkoitushan on, että ennen inseminaatiota syön kierron 3.-7. päivä Clomifen-tabletteja, eli keinotekoista antiestrogeenia, joka tehostaa munarakkulan kypsymistä. Lääkekuurin jälkeen tehdään ultraäänitutkimus, jossa mittaillaan ja laskeskellaan juttuja; munarakkuloiden kokoa ja määrää ja sitä, koska ovulaation pitäisi tapahtua. Mikäli olen kaiken oikein ymmärtänyt...

Ja nyt olemme siis tuossa vaiheessa. Tänään aloitan Clomifen-kuurin ja perjantaina menen ultraäänitutkimukseen. Sinne aikaa varatessani taisin tosin olla hiukan hankala asiakas. Kanssani asioinut hoitaja olisi halunnut varata ajan vasta seuraavan viikon maanantaille, joka on kuukautiskiertoni 11. päivä. Aloin kuitenkin vängätä vastaan, sillä omien ovulaatiotestailujeni perusteella ovulaationi on useampana kuukautena tapahtunut juuri 11. päivä. Hiukan nihkeästi hoitaja suostui lopulta siirtämään aikani perjantaille, vaikka kahdeksas päivä on kuulema kamalan aikaisin. "Kannattaa sitten varautua siihen, että joudut tulemaan maanantaina uudestaan", povasi hän. No voi itku, olen kaksi vuotta ja kolme kuukautta yrittänyt hankkiutua tiineeksi, mutta en kyllä millään viitsisi ravata parin päivän välein asiaa edesauttamassa...

Hohhoijaa.
Tai ehkäpä minä mieluummin käyn paikalla sekä perjantaina että maanantaina (ja vielä mahdollisena inseminaatiopäivänä), kuin menen sinne maanantaina vain kuullakseni, että oho, katos. Ovulaatiohan meni jo. Kattellaan syksymmällä uudelleen.