keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Jalkojen merkitys

Viime vuoden mittaan tuli useaan otteeseen pissailtua PregCheckin ovulaatiotesteihin. Nehän ovat halvimpia ja siinä mielessä siis kivoja. Minulle osuvat ovulaatiotestipaketit olivat kuitenkin aikamoisia susia ja siinä vaiheessa kun olin löytänyt yhdestä kymmenen testin paketista kuusi toimimatonta testiä, kärähti käpy lopullisesti. Marraskuussa laitoin napakkaa palautetta nettisivujen kautta.

Olin varma, että saan korkeintaan automaattisen vastauksen. "Kiitos palautteesta, pahoittelemme virheellisiä tuotteita, hauskaa joulua." Mutta kas. Pari päivää myöhemmin sainkin kovasti pahoittelevan viestin oikealta ihmiseltä ja tiedustelun, mitä tuotteita mahdollisesti haluaisin hyvityksenä viallisista. Lupasin antaa uuden mahdollisuuden ovulaatiotesteille ja muutaman päivän päästä postilaatikkoon tupsahti paketti, josta löytyi kahta eri sorttia ovulaatiotestejä yhteensä kolme pakettia, sekä vielä kolmea erilaista jalkavoidetta. Erinomaisen hyvää asiakaspalvelua siis, etenkin kun nämä testit ovat vieläpä toimineetkin.

Tosin noita jalkavoiteita jäin pohtimaan.
Voiko lapsettomuuden syy siis ollakin karheissa ja haisevissa jaloissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti