Sentin mittainen papu

Kai se on pikkuhiljaa alettava uskoa.
Tänään kävin varhaisraskauden ultrassa, jossa lääkäri mittasi sikiön kooksi sentin ja sydämen läpätyskin näkyi selvästi.
Aviomies alkoi ultran näytölle katsottuaan hymyillä typerästi. Ilmeisesti se teki asiasta hänellekin hitusen verran konkreettisemman.

Toisaalta haluaisin kertoa asiaintilasta heti kaikille, mutta toisaalta tahtoisin odottaa vähintään syksyyn.
Ehkä odotamme toukokuuhun. Silloin kriittisimmän ajan pitäisi olla takana.

Plussa

Viiden tehdyn raskaustestin jälkeen on kai pakko alkaa uskoa se mitä ne kertovat.
Että tulos on positiivinen.

Toisaalta.
Tällä hetkellä on menossa vasta kiertoni 26. päivä, joten mitä tahansa voi tapahtua.

Totta puhuakseni, tilanne on juuri nyt aika hirvittävän kamala. Plussat ovat selkeitä ja yksiselitteisiä, ne saavat ajatukset laukkaamaan valtoimenaan. Samalla kuitenkin tiedän, että tämä kaikki on niin alussa, että tuskin sitä voi vielä aluksi sanoakaan. Tahtoisin vain nukkua muutamien seuraavien viikkojen yli ja herätä sitten toteamaan tilanteen uudelleen.

Mutta kaikesta huolimatta yksi asia on totta:
eilen tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin.

+-

Muistutuksena seuraavaa kertaa ajatellen:
Älä tee raskaustestiä kun olet yksin kotona.

Et kuitenkaan usko mitä se yrittää väittää.

Ensimmäinen inseminaatio

Mies kävi aamulla hoitamassa oman osuutensa ja puolen päivän maissa menimme sairaalalle uudestaan. Aika oli puoli tuntia myöhässä, joten ehdin syödä kahviossa "inseminaatioleivoksen". Aattelin, että olen sellaisen ehkä ansainnut.

Itse operaatiossa ei mennyt pitkään, riisuminen ja pukeminen veivät melkeinpä eniten aikaa ja kymmenessä minuutissa olimme ulkona toimenpidehuoneesta. Yksityiskohdat (esim. munarakkuloiden koko ja määrä) menivät hiukan ohi, sen verran sentään muistan, että paikalla olleen kätilön mukaan sperma oli oikein hyvää. Läksiäisiksi mahaan iskettiin Pregnyl-piikki, jonka irrottaa munasolun, ja se lieni homman kivuliain vaihe.

Kotona vaivuin "koomaan". Nukuin sohvalla kaksi tuntia enkä herätessä tahtonut saada silmiä millään auki. Oli jotenkin hirvittävän tuskaisaa saada itsensä hereille ja toimintakykyiseksi, eikä se ole vieläkään oikein onnistunut. Vatsaa nipistelee hetkittäin ja se tuntuu muutenkin hiukan kummalta.

Osa minusta haluaisi kuvitella, että siellä ne siittiöt ja munarakkulat iloisesti kohtaavat ja yhtyvät. Osa taas läimäyttää mojovan litsarin jokaisen positiivisen ajatuksen jälkeen ja toteaa hyytävästi, että jos operaation onnistumisprosentti on 10-15, niin ei ehkä ihan vielä kannata lähteä vauvanvaatteita ostelemaan. Puolet minusta laskeskelee, milloin lapsonen syntyisi ja miten uudesta ihmistaimesta pitäisi sukulaisille ja kylännaisille kertoa; etsii netistä inseminaatio-onnistumistarinoita. Puolet taas muistuttaa siitä kymmenestä prosentista, muistuttaa ettei kannata vielä innostua, menkat alkavat kuitenkin; parempi vain henkisesti valmistautua rankempiin hoitoihin.

Mutta siitä olen itseni kanssa täysin yhtä mieltä, että kaksi viikkoa on julmetun pitkä aika odottaa. Eikö sitä raskaustestiä voisi tehdä jo huomenna?

Kilokatsaus II

Laihduttamisvastaisen ihmisen vaaka sanoo hänen ohentuneen kahdessa kuukaudessa 5,1 kiloa. (Ja viidessä kuukaudessa 7,5 kiloa.)

Kai tällä nyt saa jo jotain päähäntaputusta klinikallakin?


p.s. Metodistani kiinnostuneille tiedoksi, että se on ollut huisin vaativa ja uhrauksia edellyttävä (as if...): ei juurikaan lisättyä liikuntaa, mutta sitäkin varmemmin kermaa, rasvaa ja suklaata. Pienemmältä lautaselta.

Amulettini mun

Yksi rakkaimmista ystävistäni on toiminut onnenamulettinani ja suunnannäyttäjänäni viimeiset vuodet. Nyt hänen tehonsa on todellisessa testissä.

Joitakin vuosia sitten ystäväni erosi paskasta parisuhteesta.
Jokin aika myöhemmin minä erosin omasta paskasta parisuhteestani.

Ystäväni tapasi uuden ihanan miehen.
Jokin aika myöhemmin minä tapasin uuden ihanan miehen.

Ystäväni muutti ihanan miehen luo uuteen kaupunkiin.
Jokin aika myöhemmin minä muutin oman ihanan mieheni luo uuteen kaupunkiin.

Ystäväni avioitui ihanan miehen kanssa.
Jokin aika myöhemmin minä avioiduin oman ihanan mieheni kanssa.

Ystäväni tuli raskaaksi.
Jokin aika myöhemmin... niin.

Hankala asiakas

Helmikuu vihdoin koitti, samoin kardinaalin vierailu. Pääsin siis lopultakin soittamaan klinikalle ja varaamaan aikaa inseminaatiota edeltävään ultraäänitutkimukseen. Tarkoitushan on, että ennen inseminaatiota syön kierron 3.-7. päivä Clomifen-tabletteja, eli keinotekoista antiestrogeenia, joka tehostaa munarakkulan kypsymistä. Lääkekuurin jälkeen tehdään ultraäänitutkimus, jossa mittaillaan ja laskeskellaan juttuja; munarakkuloiden kokoa ja määrää ja sitä, koska ovulaation pitäisi tapahtua. Mikäli olen kaiken oikein ymmärtänyt...

Ja nyt olemme siis tuossa vaiheessa. Tänään aloitan Clomifen-kuurin ja perjantaina menen ultraäänitutkimukseen. Sinne aikaa varatessani taisin tosin olla hiukan hankala asiakas. Kanssani asioinut hoitaja olisi halunnut varata ajan vasta seuraavan viikon maanantaille, joka on kuukautiskiertoni 11. päivä. Aloin kuitenkin vängätä vastaan, sillä omien ovulaatiotestailujeni perusteella ovulaationi on useampana kuukautena tapahtunut juuri 11. päivä. Hiukan nihkeästi hoitaja suostui lopulta siirtämään aikani perjantaille, vaikka kahdeksas päivä on kuulema kamalan aikaisin. "Kannattaa sitten varautua siihen, että joudut tulemaan maanantaina uudestaan", povasi hän. No voi itku, olen kaksi vuotta ja kolme kuukautta yrittänyt hankkiutua tiineeksi, mutta en kyllä millään viitsisi ravata parin päivän välein asiaa edesauttamassa...

Hohhoijaa.
Tai ehkäpä minä mieluummin käyn paikalla sekä perjantaina että maanantaina (ja vielä mahdollisena inseminaatiopäivänä), kuin menen sinne maanantaina vain kuullakseni, että oho, katos. Ovulaatiohan meni jo. Kattellaan syksymmällä uudelleen.

Jalkojen merkitys

Viime vuoden mittaan tuli useaan otteeseen pissailtua PregCheckin ovulaatiotesteihin. Nehän ovat halvimpia ja siinä mielessä siis kivoja. Minulle osuvat ovulaatiotestipaketit olivat kuitenkin aikamoisia susia ja siinä vaiheessa kun olin löytänyt yhdestä kymmenen testin paketista kuusi toimimatonta testiä, kärähti käpy lopullisesti. Marraskuussa laitoin napakkaa palautetta nettisivujen kautta.

Olin varma, että saan korkeintaan automaattisen vastauksen. "Kiitos palautteesta, pahoittelemme virheellisiä tuotteita, hauskaa joulua." Mutta kas. Pari päivää myöhemmin sainkin kovasti pahoittelevan viestin oikealta ihmiseltä ja tiedustelun, mitä tuotteita mahdollisesti haluaisin hyvityksenä viallisista. Lupasin antaa uuden mahdollisuuden ovulaatiotesteille ja muutaman päivän päästä postilaatikkoon tupsahti paketti, josta löytyi kahta eri sorttia ovulaatiotestejä yhteensä kolme pakettia, sekä vielä kolmea erilaista jalkavoidetta. Erinomaisen hyvää asiakaspalvelua siis, etenkin kun nämä testit ovat vieläpä toimineetkin.

Tosin noita jalkavoiteita jäin pohtimaan.
Voiko lapsettomuuden syy siis ollakin karheissa ja haisevissa jaloissa?

Lasten suusta

Vieraiden ensimmäinen kommentti kun he astuivat ovesta sisään:
"Lapsonen (4 v.) ei olisi halunnut tulla teille kun kuuli ettei teillä ole lapsia."

No kiva.
Kiitos etenkin siitä, että jaoitte tämän ihmistaimenne hassunhauskan sutkautuksen meidän kanssamme...

"Luulin etten koskaan voisi tulla äidiksi"

Että osaa ottaa päähän.

Ihmiset, jotka suunnittelevat lapsentekoa kuin Olympialaisiin osallistumista. "Et jos me haluttais et se syntyy kesäkuussa, niin sit pitäis tänään pupustella*." Ja sitten laskettu aika jo onkin kesäkuussa.

Julkkikset, joiden raskautumisongelmista otsikoidaan naistenlehdissä: "Luulin etten koskaan voisi tulla äidiksi". Kun jutun lukee, selviää, että kyseinen henkilö nyt vaan oli aatellut hiljaa mielessään, että ei ehkä tulekaan äidiksi kun ei oo sitä miestä eikä koskaan ole edes yrittänyt tulla raskaaksi. Ja kas, kun mies löytyy ja yritys aloitetaan, raskautuminen tapahtuu heti.

Järjen jättiläiset, jotka työntelevät lastenvaunuja tupakansavupilvessä.


*Kuka aikuinen, järjissään oleva ihminen käyttää oikeasti sanaa pupustella, kun tarkoittaa panemista?!? En jaksa käsittää, mutta erinäisten vauva-aiheisten keskustelupalstojen teksteissä tuo tuntuu olevan ihan normaali termi. Nyt vittu oikeesti ihmiset!

Kilokatsaus

Minä en usko laihduttamiseen. Ja painoindeksin kyttääminen on minusta vihoviimeistä humpuukia. Se mihin uskon, on terveelliset elämäntavat ja terveellinen ruokavalio, eikä niillä kummallakaan ole välttämättä mitään tekemistä laihduttamisen tai painoindeksin kanssa.

Koska kuitenkin tällä hetkellä olen julkisen terveydenhoiton armoilla, joudun kaiketi myöntämään, että laihdutan saadakseni painoindeksin pienemmäksi. Siitä syystä tein tuonne sivupalkkiin Kilokatsaus-sivun, jonne voin merkitä edistymisen kutakuinkin kerran viikossa. Kutakuinkin siitä syystä, että esim. viikon päästä en ole oman vaakani äärellä eikä vieraalla vaa'alla ole järkeä käydä. Sen verran niissä tuntuu heittoa olevan. Mutta kutakuinkin kerran viikossa.

Seuraamme jännityksellä, miten joulu vaikuttaa tähän rojektiin.

Päivän vauva

Kymmenen vuotta nuorempi kaverini on saanut tänään vauvan. Kuten Facebook ystävällisesti kertoi. Pienehkö yllätys, koska henkilö on tähän asti viettänyt varsin railakasta (opiskelija)elämää ja olisi todennäköisesti viimeisenä sillä listalla, jonka uskoisin aivan lähiaikoina lisääntyvän.

Olen ilkeä, mutta sana "vahinko" nousee mieleen.

Vahinko. Niitähän sattuu.
Mutta tarkoituksella ei vaan tärppää.

Ensimmäinen käynti lapsettomuusklinikalla

Mitään vikaa ei lääkärin mukaan meissä kummassakaan ole, jos ei minun ylipainoani oteta huomioon. Helmikuussa olisi joka tapauksessa tarkoitus tehdä ensimmäinen inseminaatio. Siiheksi pitäisi kaiketi painoa joka tapauksessa saada jonkun verran pois.

Lääkäri oli ystävällinen ja oli kovasti toiveikas. Kellään ei tuntunut olevan kiire ja moneen kertaan tiedusteltiin, onko meillä vielä kysyttävää. Eipä juuri ollut, sen verran selkeältä homma vaikuttaa. Nyt vain Clomifen-resepti sellaiseen talteen, että sen löytää vielä helmikuussakin.

Siinäpä se ensivisiitin saldo pääpiirteittäin.

Nyt se on päätetty

Huomenna menemme keskussairaalan lapsettomuusklinikalle.
Etukäteen piti täytellä kasa lappusia. Joku hedelmällisyyteen liittyvä elämänlaatukysely.
Yksi kysymys oli:
"Koetko surua ja/tai menetystä, koska et voi saada lasta (tai lapsia)?"

Ai joko se nyt on päätetty, etten voi? Kiva kun kerroitte.

Jätin muuten vastaamatta siihen kysymykseen.

Paha ihminen

Lapsettomuus saa aikaan ihmeellisiä asioita. Tai niitä ihmeellisiä asioita löytää itsestään. Löytää ikäviä piirteitä, häijyjä ja jopa pahansuopia.

Sitä toivoo, ettei kukaan kysy perheenperustamissuunnitelmista, mutta samalla toisinaan provosoi ihmisiä tekemään niin, että voi "oikeutetusti" tiuskia.

Huomaa, ettei aina jaksa millään ymmärtää sekundaarisesti lapsettomia. Sillä mikä oikeus on ihmisellä valittaa, jos hänellä jo on lapsi tai useampikin.

Tajuaa inhoavansa joitakin niistä ihmisistä, jotka ovat lapsen onnistuneet saamaan. Niitä, jotka saavat vahingossa, e-pillereiden ja kondomien läpi. Niitä, jotka ovat typeriä ja yksinkertaisia, sikiävät silkasta miehen katseesta ja hylkäävät lapsensa, eivät jaksa ja osaa niitä kasvattaa. Saavat lapsen niin nuorena, etteivät vielä ymmärrä elämästäkään yhtään mitään.

Pelästyy toivoessaan edes keskenmenoon päättyvää raskautta, koska silloin tietäisi voivansa tulla raskaaksi.

Inhoaa ihmisiä, joiden elämään ei mahdu muuta kuin lapsi ja inhoaa ihmisiä, joilla on lapsi josta ne eivät välitä.


Mutta onneksi suurin osa päivistä on sellaisia, ettei tämä musta myrkky nouse pintaan.